Matkamessujen 2020 tarjouksia

Messukeskus halli 7

Matkamessut on unelmia ja toteutuvia matkoja

Vuosittain Helsingin messukeskuksessa järjestettävät Matkamessut ovat monille ihmisille  herääminen uuteen matkailuvuoteen ja todella moni ihminen käy tutustumassa matkatarjontaan.
Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma tuo todellakin koko maailman messuvieraiden ulottuville, mutta samalla se tuo uusia kontakteja niitä hakeville matkailualan ammattilaisille.

Mukana monia mielenkiintoisia toimijoita

Messuständeillä löytyy matkoja lähes kaikkialle. Itse pidän kuitenkin hienona, että esimerkiksi suomalaisia blogaajia on kertomassa matkoistaan Pietariin, kaupunkiin, joka on aivan meidän suomalaisten vieressä ja täynnä historian loistoa, sekä moninaista kulttuuria.

Suomalaisia ja myös monia naapurimaista messuille tulevia kiinnostaa aivan varmasti myös Kiina.
China National Tourist office on messuilla mukana ja ainakin itse menen katsomaan mielenkiinnolla sen, miten China Southern Airlines esittäytyy messuilla. Sehän ei ainakaan vielä operoi itse lentoja Suomeen.

Juneyao Air oli viime vuonna messuilla mukana Kiinan osastolla ja se aloittikin lennot Shanghaista Helsinkiin viime kesänä. Tulevalle kesällehän se on jo ilmoittanut jatkavansa reittejä Helsingistä Reykjavikiin, Dubliniin ja Manchesteriin, josta olenkin jo kertonut.

Pienenä vinkkinä Shanghaihin matkaaville. Shanghai history museum, joka sijaitsee Oriental Pearl towerin lähellä, on hyvä esimerkki siitä, kuinka mielenkiintoisia asioita Kiinasta voi löytää. Siksi Kiinan matkailuosasto Matkamessuilla on ainakin minulle aivan ehdoton vierailukohde.

 

Shanghai history museum
Shanghain historiasta kertovassa museossa menee helposti useita tunteja katsellessa vahanukkien elävöittämää historiaa. Photo © Risto Hyvärinen.

 

Matkoja ja matkatarjouksia

Tutustuminen sellaisiin matkoihin, jotka ovat todellisuudessa toteutettavia, on monelle suomalaiselle tärkeä syy vierailla Matkamessuilla.
Pula vapaa-ajasta on monellekin ihmiselle suuri este lähteä pidemmälle matkalle, joten monipuolisesta matkatarjonnasta on hyvä löytää sopivia kohteita.

Matkamessuilta Helsingin messukeskuksesta löytyy kohteita aivan lähiseudulta, jos haluaa esimerkiksi päästä virkistymään viikonlopuksi.
Lisäksi messuilta löytyy ideoita niin lapsilerheille, harrastematkailijoille, kuin maakunnista lennoille lähteville, joitakin esimerkkejä mainitakseni.

Matkavekka messutarjoukset

Yksi tällainen matkanjärjestäjä on Matkavekka, joka tarjoaa messuilla osastollaan 6e50 ja verkkokaupassaan 16. -22.1.2020 matkoja seuraaavasti:

-Kaikki talven ja kesän rantalomat -100 € / hlö
-Kevään kaupunkilomat -50 € / hlö
-LEGOLAND-lomapaketit -60 € / hlö. Etu myös lasten lomapaketeista.
-Syksyn lomat kotikentiltä -100 € / hlö

Matkavekan messuosastolla on perinteisesti ollut runsaasti asiakkaita toteuttamassa lomanvarauksiaan.

Matkavekka Matkamessuilla
Vuodesta 1973 toiminut Matkavekka on mukana Matkamessuilla vuonna 2020.
Yhtiö on perinteiden mukaisesti tehnyt messujen ajaksi hyviä tarjouksia.

Eckerö Linen messutarjoukset

Myös Eckerö Line on tuttu monelle suomalaiselle. Suuri osa suomalaisten matkoista kun suuntautuu Helsingistä Tallinnaan ja yhä suuremmalla osalla ihmisistä edelleen vähintäänkin Latviaan.

Nykyisin Eckerö Line liikennöi Helsingistä Tallinnaan kahdella aluksellaan. Ms Finlandia liikennöi Helsingin Länsisataman ja Tallinnan A-terminaalin välillä ja Ms Finbo Cargo liikennöi Vuosaaren ja Muugan sataman välillä.

Vuoden 2020 Matkamessuilla Eckerö Linen tarjouksina on risteily- ja reittimatkat Tallinnaan alkaen 10 euroa.
Lisäksi Eckerö Linellä on messutarjouksina sarjalippuja.

Matkamessut 2020_Eckerö Line
Eckerö Line liikennöi Helsingisn ja Tallinnan välillä Ms Finlandialla ja Ms Finbo Cargolla. Messutarjouksina Eckerö Linellä on esimerkiksi alkaen 10 euron reittimatkat Tallinnan ja Helsingin välillä. Kuva Eckerö Line.

Lisää juttuja Matkamessuilta viikonloppuna

Kirjoitamme lisää juttuja Matkamessuilta 2020 messujen alettua Helsingin messukeskuksessa.
Liput messuille kannattaa ostaa jo ennakkoon messukeskuksen sivuilta, jotta välttäisit mahdolliset jonot messukeskuksen lipunmyynnissä.
Matkamessut 2020 ovat avoinna yleisölle perjantaina 17.1.2020 klo 10–19, lauantaina 18.1.2020 klo 10–18 ja sunnuntaina 19.1.2020 klo 10–18.

Lähteet: Matkavekka Oy, Eckerö Line ja Suomen messut.
Emme vastaa mahdollisista muutoksista, tai virheistä.