Sadovod, markkinapaikka Moskovassa

Sadovod 40 hehtaaria basaaria

Alun perin yli 20 vuotta sitten perustettu markkinapaikka oli puutarha-alan markkinapaikka, johon sitten yhdistyi keskemmällä Moskovaa toiminut alkujaan eläinkauppana ja eläintarvikkeita myynyt basaarityyppinen torialue.

Kyltti on huomattavasti vaatimattomampi, kuin monen muun ostospaikan, mutta Sadovod on vierailemisen arvoinen.

Moskovassa aivan kehätien 13 kainalossa (14-ый км МКА ja puolen kymmenen kilometrin päässä Ljubertsyn metroasemasta sijaitsee tämä basaarityyppinen kauppakeskittymä, joka on mielestäni yksi kaupungin erikoisimmista markkinapaikoista.

Siellä myydään lähes kaikkea, mitä kuvitella voi.  Kauppakeskukseksi itseään tituleeraava paikka käsittää mm. hääkeskuksen, kotieläinosaston, puutarhatarvikkeet, vaatteet, matot ja sisustustekstiilit, talvitakit, nahkamyymälät ja nahkavaatteet, kalastuksen ja metsästyksen, feikkikorut, kyyhkyt, ompelutarvikkeet, sekä myös hotellin.

Pohjakartta
Sadovod kauppakeskuksen pohjakartta. Ostoksia voi tehdä 8000 muumälässä 40 hehtaarin alaueella. Osin kahdessa kerroksessa.

Tyypillinen asiakas viettää aikaansa täällä 3-5 tuntia ja vilkkaimpia aikoja ovat alkuiltapäivän tunnit. Siksi käyn itse mieluummin aamupäivällä.

Suuria lukuja ja pieniä hintoja

Sadovodin ostoskeskusalue kertoo, että siellä on 8000 liikettä ja vuosittaiseksi asiakasmääräksi se kertoo mahtavat 36 500 000 asiakasta.
Vaikka alueelle on ilmainen nonstop-bussikuljetus Lublinon, Vyhinon, Zhulebinon ja Novokosinon metroasemilta on siellä silti 9500 parkkipaikkaa. Ei ihme, sillä tuo alue tuntuu olevan tukkukaupan keskus hyvin kattavasti Venäjälle ja sen ulkopuolellekin.

Vajaalla kymmenellä eurolla lähtee mukaan aurinkokennoilla toimiva power bank varavirtalähteeksi matkapuhelimeen tai muuhun sähkökäyttöiseen tavaraan. Samaisesta puodista ostin 200 ruplalla, eli noin 2,70 eurolla yleislaturin kameroiden akuille.
Olen aiemminkin ostanut kyseisestä paikasta tavaraa ja ne toimivat aivan samalla tapaa, kuin kalliimmistakin paikoista ostetut.

 

Teräksinen termosmuki, aurinkokennollakin ladattava power bank ja Canonin kameroihin sopiva akkulaturi.

Etenkin kalastustarvikkeet tuntuvat olevan hyvin asiakasystävällisiä hinnoiltaan ja kokemuksesta voin sanoa, että laatukin on itselleni osunut ihan kohdalleen

Vavat kulkevat kätevästi tässä kassissa

 

Kalastusvälinekauppias
Kauppias tietää hyvin, mitä hän myy., venäläisethän ovat kalastushullua kansaa.
Pieneen kauppapaikkaan on mahdutettu pääasiassa sesongin tuotteita, verkkokalastajia unohtamatta.
Kauempaa tulevia asiakkaita varten oli esillä myös pari verkon uittolaitetta.

Sadovodissa on havaittavissa, että venäläiset ovat innokkaita kalastajia. Tuotteita löytyy niin talvi-, kuin kesäkalastukseenkin.

Viereinen alue oli täynnä metsästyksen ammattilaisille ja -harrastajille tarkoitettuja tuotteita. Itse kiinnitin huomiota etenkin korkealaatuisiin ja hyvin edullisiin vaatteisiin.

Lammastakki olisi lähtenyt mukaan reilulla kahdella sadalla eurolla. Laatu näytti ihan hyvältä!

 

Varmasti lämmintä villaa. Hintaero Suomeen on melkoinen.

 

Lammasliivejä
Liivin hintapyyntö oli noin 200 euroa. En alkanut tinkimään, sillä en ollut ostoaikeissa.

Vain tukkuasiakkaille

Osa liikkeistä on keskittynyt palvelemaan vain tukkuasiakkaita. Kun puodin oven kyljessä on kirjoitettuna ”ТОЛЬКО ОПТОМ”, tarkoittaa se, että kyseinen liike tekee ainoastaan tukkukauppaa, eikä se myy vähittäin.
Tämä ei ole ollenkaan maata kaatava asia, sillä todennäköisesti samalla kauppiaalla, tai hänen hyvällä ystävällään on alueella liike, joka myy näitä samoja tuotteita myös vähittäin.

Hinta on tietenkin aina hieman eri ja sehän on tunnetusti ostajan ja myyjän välisen neuvottelun tulos.
Taitava ostaja tinkii helposti yli 10 % vähänkään yli 700 ruplan tavarasta, jos myyjällä on tuotteen hinnassa ”ilmaa”.

Tukkuasiakkaat saattavat tulla esimerkiksi Valko-Venäjältä tilausbusseilla, omalla autollaan, tai vaikkapa lentäen. Heidän ostoksiaan varten on alueella kuriiriliikkeiden autoja, jotka vievät ostokset, usein todella suuretkin, sovittuun rahtiterminaaliin, josta tavarat jatkavat matkaansa esimerkiksi junalla, tai lentorahtina.

Tukkuasiakkaitten toimitukset
Tukkuasiakkaitten toimitukset lähtevät pitkin päivää sovittuihin logistiikkakeskuksiin, jos asiakas ei vie tavaroita itse mukanaan.

Alueella saattaa havaita sellaisia kuormia auton katolla, etteivät ne ehkä saisi suopeita katseita Suomessa viranomaisilta. Täyteen lastattu farmari Lada ei ole harvinainen näky Sadovodissa.

 

Lada rahtari
Täyteen lastattu farmari Lada ei suinkaan ole harvinainen näky Sadovodissa. Toki parkkipaikoilla näkyy myös selkeästi pidemmän aikaa menestyksekkäästi yrittäjänä toimineiden autoja.

 

Päivä on lyhyt aika vierailla

Yhden päivän mittaisella käynnillä ei yleensä ehdi käydä katsomassa kaikkea haluamaansa. Siinä ajassa löytää aivan varmasti farkut, lenkkarit ja matkalaukku.

Sadovodin käytävät
Kymmenittäin käytäviä, joita risteävät samankaltaiset kauppakäytävät.

Ikävä puoli tällä alueella on se, ettei kovin moni myyjä ole halukas neuvomaan asiakkaille, mistä löytäisi etsimänsä. Tämä tieto saattaa kuitenkin löytyä esimerkiksi alueella kierteleviltä kahvin myyjiltä, jotka palvelevat myyjiä!

Toinen pelisääntö on se, ettei tällä alueella kannata tarjoilla luottokorttia, sillä nippu Venäjän Ruplia on se, joka toimii vaihdannan välineenä tällä massiivisella alueella.

Suomalaiset eivät kerro käyvänsä halvoilla ostoksilla Venäjällä. Näitä samoja tuotteita näkee myynnissä kalliimmalla hinnalla esimerkiksi Virossa. Monet suomalaiset lähtevät ostamaan nahkavaatteita ja muuta tavaraa esimerkiksi Turkkiin.

Miltäpä kuulostaisi, jos joku tuttavasi sanoisi käyneensä ostamassa ympäri maailmaa myyntiin tullutta tavaraa Moskovasta?

Kylpypyyhkeitä
Veneilijän ei kannata kertoa sitä, kuinka halvalla tuli ostettua merihenkiset kylpypyyhkeet veneelleen. Siinä menisi uskottavuus.

Lopuksi se viimeinen viisaus. Yksityisasiakkaana on aivan turha olettaa saavansa minkäänlaista kuittia ostoksestaan. Sadovodissa ei kysellä tuotteen takuuta, tai sen palautusoikeutta.
Jokaisella ostajalla on vastuu katsoa itse tuotteen laatu ja arvioida se hinta, jonka siitä on valmis maksamaan.

Lähteet: Sadovod -ostoskeskuksen kotisivut ja kauppakeskuksen myyjät.

Kartta: Sadovod -ostoskeskus Google Mapsissa