Turisteja Uralille ja Siperiaan

Kisaliput

Kun läksimme Moskovasta Jaroslavskin asemalta kohti Jekaterinburgia, oli juna todella pitkä ja matkalla oli hyvin monenlaista väkeä.

Kisaliput
Päättyneiden jalakapallon MM-kisojen liput hyvästelivät kisakaupungista lähtevät Kolmen rautatieaseman aukiolla.

Junan numero oli 100 ja se kantoi nimeä ”Trans Siberia Ekspress”. Millään muulla tavalla junaa ei voinut erottaa tavallisesta Vladivostokiin menevästä junasta, kuin että siihen oli saatu myytyä ehkä hieman enemmän matkalippuja ulkomaalaisille turisteille ja junan WC:t olivat käyneet läpi peruskorjauksen, eli ne keräsivät jätteet tankkiin.

Vladivostokiin
Juna numero 100 Moskovasta Jaroslavin asemalta Vladivostokiin.

Vaikka tämän junan kokonaismatka-aika on 7 vuorokautta, matkusti alussa reilun vuorokauden matkalaisia ja lähellä Permiä myös parin aseman välin, eli vain noin 7-8 tunnin matka-ajan matkustajia.
Juna oli siis todellakin täysi koko matkan ajan.

Hän saattoi perheenjäsenen junaan
Tämä rouva saattoi nuoren perheenjäsenensä junaan keskellä yötä, pienellä asemalla. Myös yöllä pystyi näkemään kauniita asioita.

Vaunumme numero oli 6 ja se oli parikymmenvaunuisen junan etuosassa.
Matka oli hyvin mielenkiintoinen useammastakin syystä, eikä vähiten siitä syystä, että jalkapallon juuri päättyneet jalkapallon MM-kisat näkyivät junassamme niin paikallisina, kuin hieman kaukaisempina turisteina.

Ensimmäinen matka Moskovaan

Ainakin kahdelle matkustajalle tämä junamatka oli varmasti ensimmäinen käynti koko elämänsä aikana Moskovassa.
Toinen näistä oli noin kymmenen vuoden ikäinen pikkupoika, jolla oli jalassaan uudet nappulakengät. Ne olivat hänellä jalassa junaan tullessa, aina nähdessäni hänet vaunussamme ja myös hänen poistuessaan junasta.
Poika oli isänsä kanssa kisamatkalla ja näkyi selkeästi, mihin poikaa kannustetaan ja mihin hän myös itse haluaa.

Pitkän matkan turisti

Toinen turisti, jollaoli varmasti ensimmäinen vierailu Moskovassa, oli hieman kauempaa.
Kun hän ryntäsi vaunuun viimeisenä ja polki ihmisten varpaille omalle paikalleen ryysiessään, kuului ainoastaan välillä ”sorry”.
Tämä ranskalaiseksi osoittautunut kisaturisti oli jatkamassa matkaansa Shanghain ja Hong Kongin kautta kotiinsa.
Kielitaitoa hänellä oli äidinkielensä lisäksi muutama sana Englantia ja ihmiset yrittivät auttaa häntä parhaansa mukaan.
Nuoren miehen matkapuhelimen kääntäjä oli ahkerassa käytössä ja oikeastaan ainoa kieli, jolla kommunikointi sen avulla onnistui, oli Englanti.
Ystävälliset venäläiset yrittivät opettaa hänelle junassa matkustamista, sillä hänen ainoa tietonsa taisi olla se, että junasta saa ilmaiseksi keitettyä vettä. Siksipä hänellä oli mukanaan todella runsaslukuisesti hieman heikompilaatuisia nuudelikeittoja.
Jo toisena aamuna oli ranskalainen nuori matkustajamme onnistunut tilaamaan itselleen junan ravintolavaunusta aamiaisen, joka tuotiin hänelle omalle paikalleen vaunuun.

Hieman pohjoisempi matkareitti

Tällä kertaa olimme varanneet matkan kulkemaan hieman pohjoisempaa reittiä Moskovan ja Jekaterinburgin välillä, Kostroman, Galizin, Kirovin, Permin kautta Jekaterinburgiin. Siksipä tämä juna numero sata.
Kirov ja Perm ovat lähes jokaisella Jekaterinburgin kautta kulkevalla junareitillä, sillä ne ovat isoja asemia.

Juna numero100
Tämä juna tekee matkaa seitsemän yötä ja seitsemän päivää.
Osa matkustajista matkustaa osan matkaa ja osa koko reitin.

Tällä välillä näkee paljon metsää ja vastaan tulee öljy-, kaasu-, kontti-, tavara-, tai matkustajajuna reilun viidentoista minuutin välein.
Koska on kesä, tehdään tietenkin paljon ratatöitä. Koneellistetut topparoikat olivat töissä useammassakin paikassa ja myös radan geometriaan liittyviä töitä tehtiin useammassakin paikassa.
Matka oli erittäin leppoisa, vaikka juna olikin täynnä matkustajia.
Pidän itse ehkä hieman enemmän etelämpänä kulkevista reiteistä, mutta tälläkin reitillä riitti katseltavaksi kauniita ortodoksisia kirkkoja ja jokimaisemia.
Ehkäpä parasta tämän junan pysähdyksissä oli veturin vaihdon vuoksi oleva pysähdys pienessä kylässä, joka sijaitsi keskellä ei mitään.
Voin siis suositella tätäkin väliä matkustavaisille.