Tämä blogikirjoitus kuuluu sarjaan, jossa kerron matkastani Altai-vuorelle Venäjällä.
Aiemmat tähän sarjaan kuuluvat kirjoitukset ovat:
1. Menomatka Altai-vuorelle
2. Zmeinogorskin kaivosmuseo
3. Zmeinogorsk kaivoskylä
4. Lazurskojen kaivos
Linkit avautuvat uuteen ikkunaan.
Kunkin kohteen jälkeen on kuvagalleria kyseisestä paikasta. Kuvat avautuvat klikkaamalla.
Sarja jatkuu ainakin yhdellä kirjoituksella.
Toivottavasti nautit matkakertomuksistani Venäjän tsaarin aikaisilla kaivoksilla Altai-Vuorella.
On kaunis aamu Lazurkan kylässä, kuten onneksemme kaikki aamut tähänkin asti. Artjom on kysynyt edellisenä päivänä työmiehiltään, missä kunnossa tie vuorella on, saaden vastauksen, että se on parhaassa mahdollisessa kunnossa, kuin asfalttia. Tämä lienee ollut osin vitsi.
Matkaan kohti korkeuksia
Lähdemme matkaan aamiaisen jälkeen, sillä 14 kilometrin matkaan kuluisi yli tunti aikaa ajaessa.
Lisäksi Artjom haluaa pysähtyä joissakin kauniissa paikoissa, jotta saamme ihailla maisemia ja valokuvata. Sehän sopii erittäin hyvin.
Lähdemme Artjomin GAZilla halki Lazurkan kylän, jossa muutamat vanhemmat rouvat tekevät päivän askareitaan pihamaalla ja pikkupojat leikkivät kylätien reunassa.
Lazurkojen kaivoksen luona olevalla puun välilastauspaikalla pysähdymme, kun Artjom käy juttelemassa työntekijänsä kanssa, joka on juuri tuomassa Kamaz-kuorma-autolla tukkilastia vuorelta.
Pikaisen pysähdyksen jälkeen jatkamme matkaa.
Ohitamme puomin, joka on kaivoksen jälkeen metsäautotien alussa. Tieuran keskellä on noin 40 senttiä syvä oja, jota pitkin on ilmeisesti keväällä lumien sulamisvedet ja sadevedet valuneet alas vuorelta.
Ohut hiekka pölisee auton takana, kun Artjom lähtee ajamaan yhä korkeammalle kohoavaa tieuraa.
Lehtikuusimetsien, haapojen ja koivujen välissä kulkeva tie on todella kapea, mutta huikaisevan kaunis.
Välillä näkyy upeita kukkaketoja.
Pysähdymme katsomaan maisemaa paikkaan, josta näkee todella kauas. On huikaisevaa, kun näkymä on samanlainen, kuin olisi merellä. Horisonttia ei pysty erottamaan.
Puurajan alapuolella voi lehtikuusimetsässä löytää paikkoja, josta näkee horisontin sinisenä usvana.
Täällä ei ole massaturismia, vaan olet keskellä luontoa.
Ilma on selkeästi ohuempaa, kuin esimerkiksi käydessämme Lazurkojen kaivoksella, joten olemme vieläkin korkeammalla.
Haukkoja ja maaoravia
Jatkamme matkaa pomppuisaa tietä pitkin. Sen kummallakin puolella on pääsääntöisesti metsää, mutta välillä on hieman avarampia paikkoja, joissa pystyy näkemään vuoren muodon ja seuraavan huipun sivulla.
Tieura kulkee kumpuilevassa maastossa ja välillä on useiden satojen metrien laskuja ja nousuja.Näemme myös maassa eläviä eläimiä, sillä joissakin paikoissa lähtee maaorava kiireen vilkkaa auton edestä.
Kaikkein upein eläimen kohtaaminen päivän aikana oli kuitenkin se, kun haukka lähti lentoon vain muutaman metrin päästä auton edestä ja se lensi tien aukkoa pitkin, kunnes oli niin korkealla, että pystyi lentämään muualle. Näky oli erityisen sykähdyttävä!
Näillä vuorilla on myös muun muassa käärmeitä, hirviä, karhuja, peuroja, mutta emme nähneet niitä tällä kertaa. Ehkäpä syynä oli osittain se, ettemme olleet lähteneet luontoretkelle, jossa odottelisimme useita tunteja samassa paikassa hiiren hiljaa eläimiä saapuviksi.
Pienten puron uomien salaisuus
Edellisestä pysähdyksestä on kulunut jo sen verran aikaa, että alan odottelemaan jo seuraavaa, kun Artjom pysäköi auton. Olemme saapuneet erittäin kauniiseen laakeaan laaksoon, jossa kukat kukkivat pienellä aukolla tieuran kummallakin puolella ja pieni puro solisee aivan tieuran vierestä. Koskemattoman luonnon väriloisto on erittäin kaunis ja runsaslukuiset perhoset tuovat siihen oman mukavan lisänsä. Tällaista en näe joka päivä.
Seuraamme Artjomia pienten purojen viertä pitkin. Hän vie meidät kanjoniin, joka syvenee nopeasti.
Puron solina kuuluu hyvin kallioseinäisessä kanjonissa.
Artjom pysähtyy ja katselemme kanjonin kauniita maisemia ja pohjalla virtaavaa puroa. On hauskaa nähdä pieniäkin asioita tässä jyhkeitten vuorien ympäristössä.
Mietin sitä, että Suomessa tällä paikalla olisi tekoallas ja vähän matkan päässä olisi voimalaitos, joka tuottaisi sähköä pienelle energiayhtiölle, ellei sitten voimalaitosta olisi myyty jo suuremmalle ruotsalaisyhtiölle.
Artjom kiipeää kanjonin reunalla ylös ja pyytää minua tulemaan perässään.
Tulemme kupariselle muistomerkille, johon on kirjoitettu jotakin, sekä ammuttu kiväärillä ja haulikolla. Valitettavasti en osaa Venäjän kieltä, mutta siinä lukee vuosiluvut 1829 ja 1983.
Vaasin kiven löytöpaikalla
Onneksi pääsen hetken kuluttua jyvälle siitä, missä oikein olemme, sillä tämä paikka on hyvin merkittävä Venäjän taidehistoriassa, onhan juuri täältä löydetty vuonna 1829 se suuri jaspiskivi, joka päätyi Kolyvan-vaasiksi Eremitaasin taidemuseoon Pietariin.
Kivi kuljetettiin ensiksi hevosilla Kolyvanista Barnauliin vuonna 1843. Näiden hevosten lukumääräksi ilmoitetaan usein 154 ja sitten laivoilla Pietariin. Se oli sen aikaisilla välineillä todella suuri työ. Kiveä veistettiin noin kaksi vuotta ja siitä tehtiin Eremitaasin taidemuseoon jaspis vaasi, jonka korkeus on 2,5metriä, leveys 5 metriä ja syvyys yli 3 metriä ja painoa tällä vaasilla on 19 tonnia.
Vaasi on edelleenkin esillä Pietarissa Eremitaasin taidemuseossa.
Vuosiluku 1983 muistomerkissä
Jos voidaan pitää pienenä ihmeenä sitä, että aikoinaan on näin syrjäisestä kolkasta maailmaa löytynyt niin suuri jaspiskivi, voidaan pitää myös muistomerkin tarinaa vuodelle 1983 ihmeellisenä.
Jaspiskiven löytöpaikka oli nimittäin jäänyt unholaan, kunnes vuonna 1983 noin 25 kilometrin päässä sijaitsevan Baranovkan kylän koulun geologian ja historian kerho löysi paikan uudelleen tutustumisretkellään lähiympäristöön.
Kiven löytöpaikalle meneminen vaatii hieman safarihenkisyyttä alkumatkalle ja pitäväpohjaisia ulkoilukenkiä aivan viimeisille sadoille metreille, jos on onnistunut saamaan kyydin esimerkiksi Artjomin GAZin lavalta Lazurkan kylältä eteenpäin reilun 14 kilometrin matkalle, eli vuoristossa kulkevan tukinajotien osuudelle.
Kiven löytöpaikalle kun ei ole minkäänlaisia opasteita, vaan sinne täytyy tulla paikan hyvin tietävän henkilön opastuksella ja mieluummin oikeanlaisella ajoneuvolla, ettei matka muutu patikkamatkaksi.
Ainakin minun mielestäni paikka on vierailemisen arvoinen. Artjom onkin aloittamassa pienimuotoista matkailutoimintaa, palattuaan lapsuuden seuduilleen ja jätettyään matkatyöt maailmalla taakseen.
Paluumatka Lazurkan kylälle osoittaa, että näin kesällä elämä on suhteellisen vilkasta 350 asukkaan kyläksi.
Vastaan tulee niin Artjomin tukkiautoja, kuin sienimatkalla olevia paikallisia ihmisiä.
Leppoisa elämä jatkuu näissä maisemissa, joissa riittää historiaa ja kauneutta vaikka muille jaettavaksi.
Myös metsien hakkuut tehdään tulevaisuus huomioon ottaen kaistahakkuina, jotta luonto paikkaa ihmisen tekemän aukon nopeasti.
Kuvia matkasta jaspiskiven läytöpaikalle: